Pilkkiminen

Suomessa on tuhansia ja taas tuhansia järviä, satoja kilometriä rannikkoa ja pitkä ja kylmä talvi. Tästä näkökulmasta ei ole myöskään yllättävää, että pilkkiminen on eräs Suomen suosituimmista ulkoiluharrastuksista talvella. Pilkkivesiä löytyy kaikkialta. Pilkkivälineet ovat lisäksi yleensä melko huokeita hankintoja, eikä pilkkimiseen tarvita erillisiä kalastuslupia. Pilkkiminen kuuluu Suomessa jokamiehenoikeuksiin, mutta se voi kuitenkin olla kiellettyä esimerkiksi hoidetuissa virkistyskalastuskohteissa, joihin on ostettavissa usein erillisiä lupia pilkkimistä varten.

Pilkkiminen on mielenkiintoinen ja jännittävä harrastus, vaikka se voi näyttäytyä lajia harrastamattomille pelkkänä paikallaan istumisena. Pilkkimisen aikana todellakin vietetään pitkiä aikoja paikallaan kylmässä pakkasessa istuen tai seisten, joten oikeanlainen vaatetus on hyvin tärkeää. Yleisimmät pilkkimismuodot ovat pilkkiminen pystypilkillä ja pilkkiminen mormuskalla eli painokoukulla. Mormuskalla pilkkiminen tuo monesti saalista hieman huonommallakin syönnillä.

Pilkkiminen

Varusteet

Pilkkimiseen välttämättömät varusteet ovat vähintään yksi pilkkivapa, siimat, pilkkejä, kaira, naskalit, istuin ja sohjokauha. Jääkaira on näistä yksittäisenä varusteena kallein, mutta toisaalta hyvä kaira kestää käytössä kymmeniä vuosia, kun varsinkin nykyaikaisissa kairoissa kairan kolhiintuneen terän saa kuntoon teräpalat vaihtamalla. Ahvenpilkkijälle kairan terän halkaisijaksi sopii neljä tuumaa, mutta suurempaa saalista hakevan kannattaa hankkia kuusituumainen terä. Suuremmalla terällä varustettu jääkaira on raskaampi kantaa ja kääntää pienempään verrattuna.

Istuimena suosittuja malleja ovat reppujakkarat, joissa on taitettava istuinosa ja tilaa muille pilkkivälineille ja tarvikkeille sekä oma osasto kalasaaliille. Jäällä liikuttaessa kaulanarussa helposti ulottuvilla roikkuvat jäänaskalit ovat välttämätön ja halpa henkivakuutus. Kovillakin pakkasilla ja muuten paksuilla jäillä virtauspaikat ja railot voivat yllättää jäällä liikkujan myös tutulla vesistöllä. Alku- ja lopputalvesta jäällä tulee noudattaa vielä suurempaa varovaisuutta.

Varsinainen pilkkionki koostuu pilkkivavasta, siimasta ja vieheenä toimivasta pilkistä. Onget eroavat toisistaan muun muassa kärjen herkkyyden, kädensijan ja kelan osalta. Vavan herkkyys tulisi valita käytettävien pilkkien ja saaliskalan mukaan. Siimana pilkkimisissä käytetään yleisesti monifiilisiimaa. Pystypilkeillä ongittaessa käytetään yleensä tavallista vapaa ja yleensä noin 0,30 mm tai hieman ohuempaa siimaa ja pienillä ja kevyillä mormuskoilla herkempikärkistä vapaa ja siimana noin 0,10 mm paksuudesta ylöspäin.

Siiman päässä kaloille käytetään houkuttimena pilkkejä, joita on tarjolla hyvin runsaasti erilaisia. Helppokäyttöisiä pilkkejä aloittelijoille ovat pystypilkit, joista on tehty tapsipilkkejä. Pystypilkin oman koukun tilalle vaihdetaan parinkymmenen sentin pituinen siima, jonka päässä on pieni mormuska varustettuna syöttinä käytettävällä kärpästoukalla. Pilkki lasketaan jään alle, ja sitä uitetaan vavalla kevyiden ranneliikkeiden avulla.

Mormuska tai mormyska, morri, on pientä vesihyönteistä jäljittelevä viehe, jossa käytetään koukussa lisäsyöttinä yleisimmin kärpästoukkia tai surviaissääsken toukkia. Pienillä mormuskoilla voi saada isompiakin kaloja, kuten kirjolohia, taimenia, siikoja ja suuria ahvenia.

Tasapainopilkit ovat pikkukalajäljitelmiä, jotka soveltuvat pieniä kaloja syövien petokalojen, kuten esimerkiksi ahventen pilkkimiseen. Tasapainopilkkiminen vaatii hieman erilaisen uittotyylin pystypilkkiin nähden. Muuta syöttiä tasapainopilkki ei läheskään aina tarvitse, mutta sen vatsakoukkuun voi lisätä vielä ylimääräisen toukkasyötin.

Varusteet

Kalastuspaikat

Pilkkimistä voi harrastaa melkeinpä missä tahansa kantavalla jääalueella tai sulaan aikaan veneestä tai laiturilta. Pilkkipaikkoja kannattaa kysellä kokeneemmilta harrastajilta, ellei alueen vesistöt ole itselle tuttuja. Teräsjäätä tulisi olla viiden sentin paksuudelta, että jäälle uskaltaa mennä liikkumaan. Varovaisuutta vaativia paikkoja heikomman jäätilanteen vallitessa ovat virtauspaikat, kuten salmet, jokien suut ja niemien kärjet.

Parhaina syöntikausina pidetään alku- ja lopputalvea auringonnousun aikaan. Kaloja kannattaa lähteä etsimään ensimmäiseksi rantojen tuntumasta, kuten ruovikkojen reunoista ja niemenkärjistä, joissa kalat oleskelevat myös kesäisin, mutta talvisaikaa hieman syvemmällä vedessä. Tiheään kairatut reikäryppäät ovat usein merkki hyvästä ottipaikasta.

Comments are closed.